Pakkasesta beacheille – Nanna Katavisto

Huikaisevan aurinkoinen aamu Santa Barbarassa Kaliforniassa, jonne lensin viime keskiviikkona. American Airlinesilla lensin ensimmäisen kerran. Mukavasti tilaa, erinomainen palvelu ja suorastaan runsas tarjoilu välipaloineen. Viihdetarjonta oli myös runsas, joten lento sujui yllättävän nopeasti ja vielä 45 minuuttia lyhyempänä kuin aikataulu kertoi. Helsingissä oli pakkasta -16C, täällä jopa +25! Nanna's Pictures 078Ensimmäisen päivän vietin beacheilla. En tosin uiden, sillä vesi on todella kylmää tammikuussa. Marina del Rey on viehättävä huvivenesatama, jonka kalastajakylä oli todella hiljainen. Se on rivi värikkäitä, pieniä puutaloja veden äärellä. Kilometrien mittaisella hiekkarannalla oli vain muutama ihminen. Samalla rannalla olin tammikuussa 1988, ystäväni asui silloin beach-talossa.  Nyt löytyi parkkipaikka, tosin kovan etsinnän jälkeen. Entä heinäkuun tungoksessa, mihin ihmiset jättävät autonsa? Venice Beach on yksi  Los Angelesin kuuluisimmista. Hieman enemmän väkeä ja perinteinen Baywatch-hengenpelastaja kopissaan kaikkine tykötarpeineen. Tähän aikaan vuodesta meressä näkee lähinnä surffaajia märkäpuvuissaan lautoineen. Jäi paikasta aika ränsistynyt tunnelma. Myyntikojut ovat nähneet paremmat päivänsä, samoin rakennukset ovat aika alakuloisessa tilassa. Voin vain kuvitella tungoksen kesän huippusesonkina. Auto on Los Angelesissa tarpeen, vaikka bussitkin  kulkevat. Ajelin pienellä alueella kymmeniä kilometrejä, joskus 10-kaistaisia teitä. Ajaminen on kuitenkin helppoa ja ohjeistus selkeää, kun tietää, minne on menossa. Sitten ensimmäisen Amerikan matkani 1977 bensiini on hieman kalliimpaa. Silloin gallona eli vajaa 4 litraa maksoi noin 1,59 dollaria, nyt paikasta riippuen 3,45-3,75 dollaria. Mutta silti on halpaa kotimaan hintoihin verrattuna. Lähdin Kaliforniaan, päädyin Amerikan Tanskaan Ennen kuin tapaan Vancouverin ystävät Palm Springsissa minulla on vajaa viikko aikaa ajella ja katsella uusia maisemia. Kummityttöni Emilia suositteli kohteeksi Santa Barbaraa, Los Angelesista pohjoiseen ja tänne ensin ruuhkaista 405-tietä ja sitten länteen ja lopulta meren äärelle. Valtatie 101 kulkee San Franciscoon, mutta vie monin paikoin pitkin Tyynenmeren rantaa. Meren tuoksu tulvahti voimakkaasti Venturan jälkeen ja upea maisema aukeni. Sitä Nanna's Pictures 108ihaillen jatkoin, kunnes näin kyltin Lake Casitas. Se toi mieleen Los Angelesin olympialaiset 1984 ja niiden soudut, jotka käytiin tällä järvellä. Suomelle ne olivat ikimuistoiset, sillä Pertti Karppinen voitti kolmannen olympiakultansa. Tuo voitto kruunasi myös äitini Anjan kirjoittaman kirjan Pertti Karppinen - Puhdasta kultaa. Oli ihan pakko ajaa katsomaan järveä. Tie oli kapea ja kiemurainen enkä tiennyt matkan pituudesta mitään. Tie kulki ylös ja alas ja lopulta saavuin korkealle paikalle, josta oli loistava näkymä järvelle. Monilahtinen, suorastaan erämaajärvi. En ajanut alas, vaan otin kuvani ja palasin takaisin päätielle. En tiennyt, mitä odottaa, mutta Santa Barbara on oikea helmi meren ja maisemaa hallitsevien kukkuloiden välissä. Asun rantabulevardilla, Cabrillo Inn at the Beach tarjoaa mahtavat näkymät lahdelle, jolla silmä tavoittaa veneiden lisäksi  norsumaiset öljynporauslautat! Aika ihmeellinen näky palmujen huojuessa. State street on kiehtova pääkatu, lähes 10 kilometriä pitkä. Rakennustyyli on sekä espanjalaista että meksikolaista. Todella viehättävä ja kiehtova kaupunki, jota ensin luulin pikku kaupungiksi, mutta se paljastuukin paljon suuremmaksi levittäytyen kukkulan rinteille. Solvang-tanskalaisten aurinkolaaksoon Täältä 60 km pohjoiseen sijaitsee Solvang, tanskalaisten perustama yhteisö, jonne ajoin taas huikeiden näkymien kautta. Kaupunki muistuttaa nukkekotia, tuulimyllyjä (ehkä ei niin kovin tanskalaista), konditorioita, tanskalaisnimiä sekä kaupoissa että kaduissa. Jollakin tavoin epätodellista kävellä pitkin katuja. Kaupungin laidalla on Santa Inezin lähetysasema, joita on pitkin rannikkoa useita. Niiden tarkoitus 1700-luvulta lähtien oli käännyttää intiaanit kristinuskoon. Nautin päiväkahvin Olsen's bageri og konditorissa.  Tiesin paikan etukäteen, mutta silti se yllätti. Jatkoin matkaa Los Olivosiin, joka on pikku kylä tällä viinialueilla. Pääkadun (melkein ainoa katu) taidegalleriassa tapasin Peggy Fletcherin, paikallisen taiteilijan, joka päivysti taiteilijoiden perustamassa paikassa. Hän kertoi, että tähän aikaan vuodesta kukkulat, joita hän maalaa, tavallisesti ovat vihreitä ja kukkiviin. Nyt kaikki on kuivaa ja nääntynyttä, kuivuus on pahempi kuin vuosikymmeniin. Lähijärvi on vain 40% normaalista. Kotiin ajoin kolmen State beachin kautta. Kaikki erilaisia ja mielenkiintoisia. Ensimmäisellä erikoisia kivimuodostelmia rantakallioissa ja viimeisellä, El Capitan (= Yosemiten kansallispuiston kuuluisan kiipeilyseinämän kaima), surffaajia odottivat suuria aaltoja. Kiehtova oli seurata heidän menoaan. Päät nousivat vedestä kuin delfiinit! Päivä hurahti nopeasti, aurinko paistoi kummasti, olin kotona 9 tunnin retken jälkeen. Illallista nautin Stearnsin Wharfin Harbour-ravintolassa. Yhtä suosikeista, rapukakkuja oli tarjolla enkä niitä voi ohittaa. Todella herkullinen päätös mahtavalle päivälle. Tarina jatkuu...